Sir 51

Kaksi lisäystä: Jeesuksen, Siirakin pojan, kiitosrukous, missä hän kertoo vaaroista, joista Jumala on hänet pelastanut, ja pyrkimyksestään viisauteen ja kehoittaa muita ottamaan häneltä oppia.

Jeesuksen, Siirakin pojan rukous 1Minä ylistän sinua, Herra, Kuningas, minä kiitän sinua, Jumala, minun vapahtajani. Minä ylistän sinun nimeäsi. 2Sillä sinä olet minun suojelijani ja auttajani ja olet lunastanut minun ruumiini turmiosta ja panettelevaisen kielen paulasta, niitten huulista, jotka valheessa vaeltavat. Jo minun vastustajaini edessä sinä olet ollut minun auttajani. 3Ja sinä olet lunastanut minut suuren laupeutesi ja nimesi tähden niitten ärjynnästä, jotka väijyivät minun henkeäni, monista ahdistuksista, joita minulla on ollut, 4tukehtumisesta tuleen, joka minua ympäröitsi, ja tulen keskeltä, jota en ollut itse sytyttänyt, 5tuonelan syvästä kidasta ja saastaisesta kielestä ja valhepuheesta, 6väärän kielen panettelusta kuninkaan edessä. Minun sieluni lähestyi kuolemaa, ja minun elämäni oli likellä tuonelaa, joka alhaalla on. 7He piirittivät minua joka taholta, eikä ollut auttajaa; minun katseeni haki ihmisapua, mutta sitä ei ollut. 8Niin minä muistin sinun laupeutesi, Herra, ja sinun tekosi hamasta iankaikkisuudesta, kuinka sinä vapahdat ne, jotka kärsivällisesti sinua odottavat, ja pelastat heidät pakanain käsistä. 9Ja minä annoin avunhuutoni kohota maasta ja anoin pelastusta kuolemasta. 10Minä huusin avuksi Herraa, isääni ja Herraani, ettei hän hylkäisi minua ahdistuksen päivinä, ylpeitten valtakautena, jolloin apua ei ole: 11Minä kiitän sinun nimeäsi lakkaamatta ja veisaan ylistystä. Ja minun anomiseni tuli kuulluksi. 12Sillä sinä pelastit minut turmiosta ja päästit minut pahasta ajasta. Sentähden minä ylistän ja kiitän sinua ja kiitän Herran nimeä. 13Ollessani vielä nuori, ennen kuin lähdin vaeltelemaan, minä etsin viisautta rukouksissani kaikkien nähden. 14Kasvot temppeliin päin minä sitä rukoilin ja loppuuni saakka minä sitä tahdon etsiä. 15Minun sydämeni iloitsi siitä niinkuin viinirypäleestä, joka tummuu kukinnan jälkeen. Minun jalkani astui suoralle tielle, nuoruudestani saakka minä olen seurannut viisauden jälkiä. 16Minä kallistin vähän korvaani ja otin sen vastaan, ja minä sain itselleni paljon opetusta. 17Minä edistyin siinä. Hänelle, joka minulle viisautta antoi, minä annan kunnian. 18Sillä minä ajattelin sitä noudattaa ja kiivailin hyvän puolesta, enkä minä häpeään joudu. 19Minä olen kilvoitellut sen saavuttamiseksi ja noudattanut tarkkuutta tekemisissäni. Minä olen ojentanut käteni korkeutta kohti ja ollut murheellinen hairahduksistani sitä vastaan. 20Minä ojensin sieluni sen puoleen, sen seurassa minä alusta asti sain ymmärrystä, ja puhtauden kautta minä sen löysin; sentähden minä en hyljätyksi tule. 21Minun sisimpäni joutui liikkeeseen etsiäkseni sitä, sentähden minä olen saanut kalliin aarteen. 22Herra on antanut minulle palkakseni kielen, ja sillä minä häntä kiitän. 23Tulkaa minun tyköni, oppimattomat, ja majautukaa oppihuoneeseen. 24Sanokaa, että te olette näissä puuttuvaisia ja että teidän sielunne syvästi janoavat. 25Minä olen avannut suuni ja puhunut: ostakaa itsellenne ilman hintaa. 26Laskekaa niskanne ikeen alle, ja teidän sielunne ottakoon opetusta: se on läheltä löydettävissä. 27Nähkää omin silmin, että minulle on ollut vähän vaivaa, mutta olen saanut suuren levon. 28Tulkaa osallisiksi opetuksesta paljon hopean hinnalla, niin te sen kautta saatte paljon kultaa. 29Teidän sielunne iloitkoon Herran laupeudesta, älkääkä hävetkö häntä kiittää. 30Tehkää tehtävänne oikeaan aikaan, niin hän antaa teille palkan aikanansa.

Copyright information for FinPR